14.4.2014

.927.VÄHENNYSPROJEKTI.

Nyt ei puhuta kosmetiikan vähentämisestä, vaan vaatteista. Olen jo pitkään ihastellut 333-projektia, jossa ideana on kierrättää vaatekaapin sisältöä noin kolmen kuukauden välein niin, että jokaiselle kolmelle kuukaudelle vaatekaapissa on vain 33 vaatetta, asustetta, kenkiä ja takkeja. Kun kausi vaihtuu, vaihtuu myös vaatekaapin sisältö vuodenajan mukaiseksi. Vaihdon yhteydessä voi poistaa omistuksestaan sellaiset vaatteet, joita ei sitten tullutkaan käytettyä.

Henkarivaatteet: yläosia, neuletakkeja ja mekkoja (laatikoissa alusvaatteet, vyöt ja sukat).

Toinen vähän vastaava vaatehaaste on nimeltään Unfancy. Sivuilta löytyy ohjeet capsule-vaatekaapin luomiseen. Periaate on vastaava kuin 333:ssa, mutta tämä ei ole aivan yhtä "rankka", koska tämän mukaan lasketaan 37 vaatekappaletta, joihin kuuluu yläosat, alaosat, mekot, ulkovaatteet ja kengät. 333:een kuuluu näiden lisäksi myös korut, huivit, käsilaukut ja muut asusteet. Kumpaankaan ei lasketa urheiluvaatteita, kotilöhövaatteita, alusvaatteita tai sukkia.

Aluspaitoja, yöpaitoja, muita yläosia.

En ole vielä uskaltanut lähteä ihan noin radikaaliin vähennysprojektiin, mutta oikealla tiellä ollaan kyllä jo. Viime viikon aikana sain vihdoinkin aikaiseksi käydä vaatekaapin sisällön ihan kunnolla läpi. Ensimmäisenä iltana poistin kaapista vaatteet, jotka laitan suoraan eteenpäin. Ne täytti 3 muovikassia ja yhden kassillisen laitoin ihan suoraan roskiin (alusvaatteita ja rikkinäisiä/kulahtaneita vaatteita). Tsekkasin myös kengät läpi ja kolme paria sain heti pois kaapista. Takkeja vähensin jo viime syksynä, joten niissä ei ollut nyt vähennettävää.

Neuleita ja neulemekkoja.

Toisena iltana menin jo hieman pidemmälle. Tyhjensin kaapin uudelleen ja katsoin, että mitkä vaatteet on sellaisia, joita tulee käytettyä nyt kevätkaudella ja siirsin vaatehuoneeseen useamman pinon ja henkarillisen vaatteita, jotka oli joko liian talvisia tai liian kesäisiä nyt käytettäväksi. Tämän tehtyäni järjestelin jäljelle jääneet vaatteet uudelleen vaatekaappiin niin, että kaikki on helpommin saatavilla ja jokaiselle henkarilla olevalle vaatteelle on ihan oma henkari (ennen samalla henkarilla saattoi roikkua neljäkin vaatetta) ja vetokorilaatikoihin jäi hämmentävän vähän vaatteita ylipäätään.

Kaikki farkut, perusfarkut ja värilliset.

En halunnut ainakaan nyt alkuun järkyttää itseäni enempää, vaan otin aika löysästi vain idean noiden molempien haasteiden takaa. En edes yrittänyt päästä 33:een vaatekappaleeseen, enkä edes 37:ään ja jätin ihan suosiolla kaikki ulkovaatteet, kengät, laukut, huivit, korut ja käsineet ja mitä näitä nyt on, pois näistä laskuista. Ensinnäkin kenkien kanssa mulla ei ole mitään maailmaa suurempaa määräongelmaa muutenkaan, laukkujakaan ei ole mahdottomasti (tosin voisihan niitäkin vähentää toki), kaulahuiveja on useampia, mutta toisaalta käytän niitä kaikkia fiiliksen mukaan. Takkeja on juuri sopivasti ja tykkään niistä kaikista ja käytän niitä kaikkia. Koruja käytän muutenkin melko vähän eikä mulla niidenkään kanssa ole mitään ongelmaa.

Yksi tyypillinen asu: tummat farkut, vaalea alustoppi, valkoinen löysä t-paita, musta neuletakki (auki jätettynä).

Kun rajasin kaikki "ylimääräiset" pois, jäi jäljelle vain ihan rehellisesti vaatekaapin vaatteet. Molempien haasteiden mukaisesti rajasin laskuista pois vielä urheiluvaatteet, alusvaatteet ja sukat, sukkahousut, yöpaidat, kotilöhöilyvaatteet ja muutamat perustopit ja t-paidat, jotka lasken myöskin alusvaatteiksi (mulla on useita yläosia, joita ei voi käyttää ilman aluspaitaa).

Toinen tyypillinen asu: paksut sukkahousut, kellohelmainen trikoomekko, harmaa lyhyt neuletakki (auki tai kiinni).

Näiden jälkeen vaatekaappiin jäi vain ne vaatteet, jotka lasken vaatekokonaisuuden osiksi ja niistä kertyi 40 vaatekappaletta. 40!!! Olin hieman hämmästynyt, että olin päässyt näinkin pieneen lukuun. Itseasiassa kun niitä vaatteita katsoo niin 40 näyttää aika paljolta, ei mulla ole ollenkaan ongelmia siinä mielessä, että ei olisi vaatteita, päinvastoin, tuntuu, että valinnanvaraa on edelleen liikaa. En kuitenkaan uskalla vielä tässä vaiheessa toteuttaa haastetta tämän radikaalimmin. Ja kunhan kesä tulee, lähtee kaapista taas joitakin vaatteita vaatehuoneeseen jemmaan ja muutama kesäisempi tulee sieltä tilalle.

Kolmas tyypillinen asu: värikkäät farkut, musta alustoppi, musta salmiakkireikäinen löysä t-paita, musta neuletakki (auki jätettynä).

Olen tästä uudesta pienemmästä vaatekaapin sisällöstä ihan naurettavan innoissani ja pyrin siihen, että tekisin kunnon ratsian kaapin sisältöön hieman useammin kuin aikaisemmin. Seuraava ratsia tulee heti, kun kesä kunnolla alkaa ja siitä seuraava sitten, kun lämpimät kelit jää taakse jne. Vaatekaapissa on nyt kaikki vaatteet siististi järjestyksessä ja helposti löydettävissä, jokaiselle on oma paikkansa ja siellä on reippaasti tilaakin, mikä ehdottomasti helpottaa aamulla vaatteiden valintaa, kun kaiken näkee hyvin.

Neljäs tyypillinen asu: vaaleat rikotut farkut, valkoinen alustoppi, vaalea salmiakkireikäinen löysä pusero, beige neuletakki (auki jätettynä).

Postauksen kuvituksena uusi vaatekaapin sisältö ja neljä mulle hyvin tyypillistä vaatekokonaisuutta, joista näkeekin mun tyylin aika pitkälti. Mites siellä, pidättekö vaatekaapissa kaikkia omistamianne vaatteita koko ajan, vai jemmaatteko kausittain vaatteita pois tieltä?

24 kommenttia:

  1. Kuulostaa hassulta aina katsella ja lukea näitä vaatekaappihaasteita, sillä kun itse ajattelen omaa vaatekaappiani, mulla ei edes yhteenlaskettuna ole ylä- & alaosia niin paljoa kuin 33 kappaletta. Tällä hetkellä suurin osa on kotivaatteena, kun uusia kunnon käyttövaatteita on hankala löytää. Muutto on edessä tämän kevään aikana vielä ja ennen sitä on kyllä käytävä oma vaatekaappi tarkasti lävitse, uuteen omaan kotiin ei halua viedä turhaa kamaa nurkkiin pyörimään. Tällä hetkellä muutenkin on kirppispöytä työn alla, joten sinne samaan kasaan päätyy luultavasti suhteellisen moni vaate. Eipähän tarvitse heittää pois.

    hannamaria
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aina ollut hamstraaja, vähän kaikessa, ei pelkästään vaatteissa, mutta nyt on vaan alkanut ottamaan päähän.

      Poista
  2. Mulla käy kierrossa vain paksuimmat ja ohuimmat takit, muuten on kyllä kaikki samassa kaaoksessa läpi vuoden. Karsiminen on hankalaa, koska olen tulevaisuushamstraaja.

    "Mahdun näihin siten kesällä, kun alan pyöräillä töihin."
    "Mahdun näihin sitten syksyllä, kun tää terassilla istuminen lakkaa."
    "Mahdun näihin sitten talvella, kun syysstressi helpottaa ja on enemmän aikaa kuntoilla."
    "Mahdun näihin sitten keväällä, kun alkuvuodesta aloitan elämäntaparemontin."

    ..että näillä perustein ei paljoa karsita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut aina sama, mutta nyt päätin ottaa itteeni niskasta kiinni. Vaatekaapista on kyl paljon helpompi nyt löytää mitä haluaa, kun ei ole enää sellaisia epämääräisiä mustia myttyjä lokerot täynnä, joista ei näe onko ne toppeja, paitoja vai neuleita.

      Poista
  3. Niitä tavoitevaatteita on kertynyt kummasti. Osaan mahdun nyt (jippiii!!!) ja jotain t-paitoja annoin pois, jos en ollut viiteen vuoteen niitä pitänyt, niin tuskin seuraavankaan viiden aikana tulee pidettyä. Vaatekaapin siivousta harrastan aina, kun haluan muutenkin järjestystä elämääni. Tulee parempi mieli, kun saa jotain konkreettisesti aikaiseksi. Tänne äidin luokse kuskaan sitten sellaisia, jotka ovat olleet lempivaatteita, mutta jo vähän nuhjuisia. Menevät täällä maalla hyvin :)

    Minkä merkkisiä nuo salmiakkiruutuiset topit ovat ? Tuo musta vois olla semmoinen, joka huutais mun nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on Zarasta joskus aikoja sitte ja vaalea ehkä ööö Mango tai joku vastaava, mut senki ostin viime kesänä.

      Poista
  4. Tuo on niin vapauttavaa kun vaatekaapin käy läpi ja jättää sinne ainoastaan käyttövaatteita :). Roudasin itse aikoinaan "ehkä joskus"-kamat ullakolle ja kun en enää muistanut mitä siellä oli niin annoin säkin äidilleni kuka myy ne tutuillee eteenpäin. Nyt kun kehitin itselleni niin sanotun perusrungon vaatekaappiin, niin nyt alan kehittelemään sitä eteenpäin. En ole koskaan ollut housutyyppiä, joten olen alkanut keräilemään erivärisiä hameita, sukkahousuja ja niihin yläosia. Ja mekkoja. Projekti on vasta alkuvaiheella, mutta nyt ainakin tiedän millä haluan vaatekaappini täyttää. Neuleet tekevät muuttavat sitten päälle kiskastuna kaikki syksy-ja talvikuntoiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapauttavaa todellakin! Mullakin on aika selkeää, että mistä mun tyyli yleensä koostuu minäkin vuodenaikana ja kun sen tietää, ei tule tehtyä virheostoksia, kun tietää mitä hakee.

      Poista
  5. Voi mikä inspiraatipostaus! Pitäis itekin mennä omat vaatekaappinsa läpi, ja viedä kirppikselle läjä tavaraa myyntiin. Mutta millä ajalla.. Äh. Seuraavana vapaapäivänä, ehkä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuumattiin työkaverin kanssa, että varataan viimeistään kesällä joku sunnuntai kirppispöytä yhdessä ja myydään pois kaikki turha. Multa lähti kenkiä ja käsilaukkujakin ihan hyvät läjät, kun tsekkasin vaatehuoneen oikein kunnolla läpi.

      Poista
  6. Ihana postaus, kiitos tästä! Minäkin aika rankalla kädellä karsin vaatekaappiani, mutta poikaystäväni yritti pelastaa melkein kaikki vaatteeni takaisin. Olen aika varma, että oikeasti 33 hyvin valittua vaatetta riittää enemmän kuin hyvin (+ alusvaatteet, ulkovaatteet ja asusteet). Uusi vaateideologiani on: jos en voi kuvitella vaatetta Audrey Hepburnin päällä, en laita sitä itsekään päälle. Tietysti tervejärkisellä joustavuudella:)

    Täytyy vähän jatkaa vaatekaapin siivoamista. Minusta se on jotenkin palkitsevaa, jos saa karsittua tarpeettomat pois, ja jäljelle jää vain todelliset helmet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä ideologia, Audrey oli aina tyylikäs ja ajaton!

      Poista
  7. Mä lahjoitin juuri kaverille muovikassillisen vaatteita ja toinen mokoma on menossa kirpalle. Karsiessani mietin aina vuoden taaksepäin et oonko pitäny, jos en niin lähtö tulee. Alusvaatteet lähtee vielä rankemmalla kädellä, jos ne on nukkaisia / kuluneita tms, reikäisiä en siedä ollenkaan. Järjestyksessä oleva vaatekaappi on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjestys myös luo järjestystä. Mulla on ollut herkästi tapana kasata yöpöydälle viikon tai parin ajalta käytetyt vaatteet, mutta nyt, kun vaatekaapissa on oikeasti tilaa ja paikka kaikelle selkeästi, on paljon helpompi laittaa vaatteet suoraan takaisin kaappiin käytön jälkeen.

      Poista
    2. Tuo on totta: järjestys luo järjestystä! Tein vaatekaapissani Prjoekti 333:n innoittamana raivausta eka kerran vuodenvaihteessa. Tilavaksi muuttuneen vaatekaappini innoittamana järjestin muutaman muunkin kaapin ja laatikon hävittäen paljon tarpeetonta tavaraa jota aina jää odottamaan käsittelyä "jonain päivänä"!
      Kun tavoite oli todellakin poistaa syystä tai toisesta käyttämättä jäävät/jääneet vaatteet, sain energiaa ja syyn suorittaa ne odottamassa olleet huoltotyöt joiden vuoksi moni vaate jää käyttämättä: puuttuvat napit ompeluun, purkautuneet saumat korjaukseen jne. Tämän seurauksena moni lempparivaate pääsi taas käyttöön.
      Suosittelen tätä projektia jonkinlaisena itselle sopivana muunnelmana ehdottomasti kaikille!! Antaa enemmän kuin ottaa! Onnea Marille, toivottavasti kerrot täällä projektin etenemisestä!

      Poista
    3. Seuraava säätö on just nyt ajankohtainen, kun nuo kesäkelit tuli, mutta tässä kohtaa en varmaankaan poista vaatteista juuri mitään, lähinnä jotain pitkähihaista/lahkeista siirtyy talvivaatesäilöön. Kesän jälkeen ajattelin tehdä seuraavan isomman inventaarion ja katsoa, että mitä vaatteita sitä tuli kesän aikana ihan oikeasti käytettyä ja sitten vain rankalla kädellä pois jos en edes ajatellut joidenkin vaatteiden käyttämistä.

      Poista
  8. Moikka! Sulle varmaan tulee paljon kysymyksiä, anteeksi siitä, mutta olen menossa Japaniin ja mietin noita Sensain ym. merkkien tuotteita, jotka eivät Suomessa ole mitään edullisia. Sensai on kai vain länsimarkkinoille suunnattu linja, mietin onko siinä ja aasialaisissa jotain paljon eroa (tai muissa merkeissä)? Mitä minun kannattaisi ehdottomasti hankkia merkiltä tai toiselta? Olen joskus 38° käyttänyt, se oli kai ok, mutta Kanebon kosmetiikkaa siitä asti vähän vältellyt, kun oli juoruja miten vaalentavat tuotteet olivat kai aiheuttaneet paljon ihovahinkoja käyttäjilleen. En tiedä miten aiheellista se on, mutta sen jälkeen kiinnostunut enemmän Shiseidosta.

    Muuten, muutama vuosi sitten kun luin kaksoispuhdistuksestasi pitkiä juttuja, olin ihan tukehtua ahdistuspilveen miten paljon työtä, rahaa, aikaa ja kaikkea! Ensin teen-kaiken-väärin paniikki, sitten kieltäytyminen mitä turhuutta. Muistin sen vasta nyt, reilu vuosi sen jälkeen kun olen joka ilta itsekin käyttänyt kaksoispuhdistusta (kuten normaalia Aasiassa), itse öljyllä ja vaahdolla vähän eri merkeiltä :) Kiitos!

    -sk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensain tuotteita ei saa Japanista (lentokentästä en tiedä, mutta epäilen onko sielläkään), koska Sensai on nimenomaan euroopan markkinoille suunnattu sarja. Japanissa ja aasiassa ylipäätään on sitten muita Kanebon sarjoja.

      Noita vaalentavia tuotteitahan ei edes ole myynnissä muualla kuin aasiassa ja niistäkin, joissa sitä kyseenalaista raaka-ainetta siellä aasian markkinoilla oli, on se jo poistettu (tai tuotteet on poistettu myynnistä). Ja mitään riskiä ei ole jos et muutenkaan ole ostamassa nimenomaan vaalentavia tuotteita, koska kys. raaka-aine oli nimenomaan vaalentava.

      Kaksoispuhdistus on mielestäni kaikista loogisin puhdistusmenetelmä ja teen niin aina, vaikka mulla ei koko aikaa olisikaan juuri Sensain tuotteet käytössä. Tälläkin hetkellä mulla on Lumenen öljy ja Ardenin kuoriva ja hieman vaahtoutuva puhdistus tähän hommaan.

      Poista
  9. Unohdin ehkä sanoa tsekanneeni jo lemppari-postauksesti Sensain tuotteista, mutta halusin silti kysyä näin spesifisesti, overall :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja siis muista aasian kosmetiikkamerkeistä mulla ei ole mitään kokemusta, eli en osaa verrata kuin näitä länsimaisia. Shiseido on aasiassa tosi iso nimi ja sielläpäin luultavasti on suurempi valikoima kuin täällä meillä.

      Poista
  10. Juuri ennen Lontoon reissua pistettiin kaverin kanssa tyhmät, turhat ja sopimattomat vaatteet kirpalle viikoksi. Laskeskelin, että omia riepuja meni myyntiin vajaa 90, mikä on kyllä hiukan karmaiseva määrä - toisaalta jäljelle jäi ehkä saman verran, joten vähentely oli siinä mielessä ihan onnistunut, vaikka karsittavaa edelleenkin löytyy. Vuoden alusta lähtien sitä on pikkuhiljaa omaksunut mentaliteetin, että vain 'hyvää' ostan ja jätän suosiolla ne hämän trikoorievut kauppaan. Lontoostakin tuli loppujen lopuksi ostettua vain yksi vaate: paikallisen yrittäjän täällä ompelema mekko. Muutenkin on tullut melkein huomaamatta ostettua asioita paljon vähemmän, ennen ulkomailta tuli hamsteroitua vähintään n. 30 kynsilakkaa+ muu kosmetiikka, nyt alle 10 kaikkea kosmea :D

    VastaaPoista
  11. Aika loistava suoritus. :) Jos pitäisin kirjaa siitä, mitä vaatteita käytän kuukauden tai parin aikana, jäisi sen ulkopuolelle ehkä 70% vaatteistani.. Olisi varaa pistää paljon pois, vaikka tuntuukin, että ei omista hirveitä määriä vaatetusta. Olisi parempi pistää turhat pois ja panostaa muutamaan klassiseen, jotka menisivät vuosia..

    VastaaPoista
  12. Moikka!
    Onko nää sun huulet oheisen linkin jutussa? Mietin ovatko saaneet sun lupaa kuvien käyttöön...

    http://blog.beyondbeauty.ae/clarins-instant-light-natural-lip-perfector/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on mun huulet. Nice. Täytyypi laittaa viestiä tonne päin, kun ehdin.

      Poista