
Livboxin esittely jäi taas vahingossa helmikuussa väliin, mutta käydään nyt läpi sekä helmi- että maaliskuun Livboxit, kun maaliskuun laatikko oli kerta eilen perillä. Ne, jotka eivät ole vielä saaneet maaliskuun Livboxia ja haluavat yllättyä sitä avatessaan, kannattaa lopettaa lukeminen kohtapuoliin. Esittelen kuitenkin ensin helmikuun Livboxin. Molemmat Livboxit saatu blogin kautta, btw.

Helmikuussa oli teemana ystävänpäivä ja jopa boxin nauha ja käärepaperi olivat vaihtuneet limenvihreästä pinkkiin, se oli hauska yllätys, jota en osannut odottaa :)

Paketin sisältö oli myöskin hyvin vaaleanpunainen ja ystävänpäivä-henkinen. Mulle sattui osumaan tämä boxi, jossa oli kolmen tuoksunäytteen sijasta yksi 10 ml Gallianon hajuvesi. Onneksi näin, koska niillä pikkunäytteillä en olisi tehnyt mitään (mulla on niitä jokatapauksessa ihan hirveästi, enkä niitä melkein ikinä käytä), mutta tämä 10 ml on oikein kiva käsilaukkukoko ja matkoilla erinomainen. Tuoksukin oli jopa ihan miellyttävä mun nenään, tarpeeksi makea ja kukkainen, että on mieleen, mutta ei liian ollakseen ihan teini. Myyntipakkaus tästä tuoksusta on muuten hauskasti tehty kuin kirjekuoren näköiseksi, on postimerkit ja kaikki :) Vähän kuin rakkauskirje.
We Care Iconin vartalovoide oli ihan hauska tuttavuus, tuoksui ainakin hyvältä ja kokeilen tuotteen mielelläni, vaikka vartalovoiteita toki tästä huushollista löytyy hieman yli oman tarpeen muutenkin.
Olayn aikuisen ihon voide- ja seeruminäytteet oli mielestäni hieman plaah. Ensinnäkään en ole kovin kiinnostunut kyseisestä ihonhoitomerkistä ja toiseksi en ole ihan tuota ikäluokkaakaan vielä. Ehkä nämä tulee käytettyä jollain matkalla pois, ehkä ei.
Parasta antia helmikuun Livboxissa oli ehdottomasti Essien kynsilakka, jonka sain sävyssä Lovie Dovie. Lakka on ihanan pirtsakka pinkki ja olen sitä jo käyttänyt jopa pariin kertaan, mikä on melko harvinaista mun tapauksessani. Yhdellä kaverilla oli tämä sama lakkaväri käytössä suurimman osan viime kesästä ja ihastelin sitä jo silloin ja olen tyytyväinen, että sain juuri tämän enkä sitä vaaleampaa hailakkaa vaaleanpunaista lakkaa, joka toisissa Livboxeissa oli, koska sillä en olisi tehnyt yhtään mitään. Mutta onneksi tuli Lovie Dovie, me ollaan jo ihan bestiksiä :)
Nyt kannattaa viimeistään klikata ikkuna kiinni jos ette halua spoilaantua maaliskuun Livboxin sisällöstä!

Maaliskuun Livbox oli hieman yllättävä (ja jälleen limenvihreällä tehostevärillä varustettu), mutta ihan sillein positiivisessa hengessä onneksi. Teemana tällä kertaa luonnollisempi kosmetiikka ja ainakin pari sarjaa oli mukana, joista en ole itse koskaan ennen edes kuullut mitään, eli jee :) Mulle tämä boxi oli tietyllä tavalla hyvinkin mielenkiintoinen, koska yhtä tuotetta lukuunottamatta en varmasti olisi itse ostanut näistä mitään, eli onkin hauska päästä kokeilemaan jotain itselle uutta.

Primaveran Ginger Lime Body Wash (50 ml) on toinen niistä, joista en ole kuullut ennen mitään. Tuoksuttelun perusteella tosiaankin erittäin inkiväärinen ja aika pirtsakka. Erinomainen koko vaikka viikonkin reissulle, mutta en tiedä maltanko säästää kokeilua niin pitkälle, että odottelisin jotain matkaa :D
Laveran Liquid Eyeliner lienee juurikin se, josta Karkkipäivän Sanni on puhunut ja jota hän on kehunut erinomaiseksi luonnonkosmetiikan eyelineriksi. Onneksi tuli musta väri, niin tulee oikeasti käytettyäkin. Vähän epäilen tuota pakkausmuotoa, että tykkäänkö tuotteesta, koska yleensä dipattavat ei ole mua varten, mutta katsotaan.
Ziajan Goat's Milk Day Cream kuulostaa jotenkin niin pöljältä, että pakkohan tämäkin on kokeilla, vaikka nyt jo epäilen tämän tuoksuvan pahalta. Purkissa on kunnon sinetti, joten en tiedä, mutta vuohenmaito nyt vaan kuulostaa sellaiselta raaka-aineelta, että se voisi haista epämiellyttävältä :D Mutta palaan asiaan, kun olen päässyt kokeilemaan.
Burt's Bees Hand Salve on ainut tuote tästä setistä, joka multa jo löytyy ennestäänkin, mutta en ole sitäkään siis vielä korkannut käyttöön, eli en tiedä tuotteesta vielä sen enempää, kuin että tämän pitäisi kyllä sopia erinomaisesti rutikuiville käsille (siksi sen täysikokoisen ostinkin). Pikkukoot on tosin aina näppäriä käsilaukussa tai matkoilla ja käsivoidetta käytän jokatapauksessa ihan jatkuvasti, joten tämä ei varmastikaan mene hukkaan :)
Ma Provencen palashampoo oli paketin erikoisin tuttavuus. Olen Lushin palashampoita joskus katsellut sillä silmällä, että tekisi mieli kokeilla, mutta en sitten muutenkin suuren shampoo-varastoni vuoksi ole viitsinyt tehdä hankintoja. Noh, nyt pääsen kokeilemaan ainakin tätä palashampoota, mutta vähän ihmettelen sitä, että pussissa lukee ettei tämän jälkeen tarvita hoitoainetta. Hmm, epäilen, mutta olen valmis testaamaan.
Mitäs te olette mieltä helmi- ja maaliskuun Livboxien sisällöistä?
Itselle tämän kuun paketti on pettymys. Olen muutoinkin luonnolisempaan kosmetiikkaan hörähtänyt joten kokeiluintoa tämän kuun boksille ei juurikaan ole eyelineria lukuunottamatta.
VastaaPoistaHuomaa myös että bokseissa mennään enemmän ja enemmän pelkkien näytteiden suuntaan. Aika kaukana ollaan ensimmäisestä ja toisesta boksista. Kolmannessakin boksissa mukana tulleet näytteet olivat vielä isoja ja neljännessäkin oli vielä kaksi täysikokoista tuotetta.
Mä taas en ollenkaan moiti maaliskuun tuotteiden kokoa, mielestäni oikein hyvän kokoisia :) Kasvovoidekin 10 ml, joka on paljon yli näytekoon, toi on jo kokeilukoko, jota käyttää varmaan vähintään pari-kolme viikkoa pelkässä päiväkäytössä, toisin kuin muutaman millin näytteistä, jotka riittää korkeintaan viikoksi. Käsivoide ja suihkugeelikin on oikein sopivan kokoisia kokeiltaviksi. Ei tämän boxin tarkoitus olekaan antaa puoli-ilmaiseksi täysikokoisia tuotteita, vaan testattavaksi jotain sellaista, jota ei ehkä muuten itse hankkisi kokeiluun :)
PoistaOlen kyllä tuosta "testattavaksi" osasta tietoinen, mutta en voi olla vertaamatta ensimmäiseen ja toiseen boksiin jotka omasta mielestäni kyllä olivat laadukkaamman oloisia. Mielipiteitä ja makuja on toki/ja onneksi monia ja varmasti tämänkin kuun boksi on monelle mieluinen.
PoistaMä pohdiskelin kauan, tilaisinko LivBoxia vai en, ja lopulta päädyin siihen että en sitä tarvitse. Enkä ole yhtään katunut sitä päätöstä, tuntuu että boxin meininki on vielä ihan lapsenkengissä (esimerkiksi niin paljon näytekokoja, jotka ovat ilmaiseksi saatavilla useissa kosmetiikkaliikkeissä) :D Toivottavasti kehittyy aikanaan. Tuo Goat's Milk Day Cream on ihan jepa kasvovoide, ostin sitä joskus äitienpäivälahjaksi äidilleni :)
VastaaPoistaToi Ziajan voide haisee aivan järkylle! Ei siis millekään maidolle, vaan oikein sellaiselle pahalle mummotuoksulle :P Hyi! Sain tuosta joskus näytteen ja en kyllä ihastunut ollenkaan tuon tuoksun takia. Voide oli mun mielestä sellaista perusnivea tasoa.
VastaaPoistaEn tiedä vielä tuosta Ziajan päivävoiteesta, mutta ainakin sarjan yövoide oli mielestäni aika tehokas, todella kosteuttava, ei lainkaan niveatasoa. Hajumielikuvaa ei jäänyt, ja olen aika tuoksukriittinen, joten ehkä se ei ollut kovin paha.
VastaaPoistaMulla on käytössä jonkun merkin kasvovoide joka sisältää juuri vuohenmaitoa ja kauraa ja ai että parasta voidetta kasvoille pitkään aikaan! Iho tullut niin siloiseksi, näppylät melkein kadonneet ja pintakuivuus on tiessään! En tosiaan tiedä vaikuttaako juuri tuo vuohenmaito yhtään mitään, mutta en usko että pahaakaan tekisi :)
VastaaPoistaAhaa eli boxia on ainakin kolmea versiota jos sulla on tuollainen suihkugeeli! Mä ainakin vertaan boxin tasoa ensimmäisiin boxeihin joita jaettiin vain bloggareille. Miksi niissä oli Kerastasea ja hienompia tuotteita...kyllä niiden perusteella vain sai paremman mielikuvan ;)
VastaaPoistaNo seuraavissa saattaa näkyä kuulemma jopa Cliniquetakin! Kyllä tuo merkkien määrä pikkuhiljaa kasvaa ja näköjään ollaan jo päästy selektiivistenkin seuraan, vaikka toki Clinique on niistä halvimmasta päästä, mutta silti!
PoistaCharming nails, olen samaa mieltä. Aika ovelasti markkinoitu tätä konseptia blogien kautta hyvillä tuotteilla, mutta tuotteiden taso on laskenut koko ajan.. purkit pienenee ja huononee. Itselleni vielä yksi boksi tulematta ja tuskin enää tilaan sen jälkeen.
VastaaPoista-j
Olen ollut tyytyväinen bokseihin ja innolla odotan maaliskuun boksia, ei ole vielä tullut. Hyvältä näyttää ainakin sun maaliskuun boksin tuotteet.
VastaaPoistaYhdyn Mellyn kommenttiin täysin. Minut ainakin houkuteltiin koko touhuun mukaan ensimmäisellä ja toisella boxilla. Sen jälkeiset boxit tuntuvat aina jotenkin pettymyksiltä. Varsinkin helmikuun boxi toi pahanmielen... Ne kolme näytehajuvettä olivat aivan vitsi!
VastaaPoistaSe eniten koko touhussa ärsyttää, ettei kaikille anneta samoja tuotteita. :( Jos kaikki maksavat saman verran laatikoistaan niin kyllä sisällönkin pitää olla sama. Tässäkin tilanteessa useille tulee juuri sellainen tuote mistä ei välttämättä pidä ja näkeekin jollain toisella sellaisen mistä olisin pitänyt. Nimimerkillä olisin-halunnut-tuon-sinun-helmikuun-hajuvetesi.
Hmm.. olin juuri päättänyt, etten jatka enää LivBoxin tilausta, mutta sitten laatikkoon on pakattu luonnonkosmetiikkaa, josta olen juuri tällä hetkellä innoissani. Luultavasti en siltikään jatka enää tilausta, mutta tämä pisti silti harkitsemaan uudelleen.
VastaaPoistaMielestäni maaliskuun boksi on mielenkiintoisempi kuin helmikuun. Itselleni luonnonkosmetiikka ei ole niin tuttua, joten on hauska päästä tutustumaan. :)
VastaaPoistaMaaliskuun setti oli kyllä itselleni oikein mieluinen, kun luonnonkosmetiikkaa tykkään pääosin muutenkin käyttää. Oli uusia tuttavuuksia ja kaikki sen kokoisia, että eivät yhdellä kokeilukerralla lopu. Kahteen ensimmäiseen boksiin vertaamista ei tietenkään voi välttää, mutta ehkä niiden muisto hiipuu hiljalleen :).
VastaaPoistaSuurin osa tilaajista tuntuu muuten unohtaneen, että tuohon hintaan kuuluu myös postitus. Ja se ei todellakaan ole ihan ilmaista, vaikka yrityksillä onkin omat postitussopimuksensa.
Hanna
Minä tykkäsin tästä vikastakin boxista.
VastaaPoistaMust nuo nyt saadut koot olivat ihan just loistavia mukaanotettavia matkalle ja testaukseen <8saa käsityksen tuotteesta).
Itse olisin halunnut korresin tuotteen, mutta ihastuin kyllä saamaani inkiväärisuhkusaippuaan.
Palashamppoota tulen ostamaan jatkossakin matkalaukkuuni.
Se burstin käsivoidepurtilo on ihana, pieni rasia, just sopiva käsilaukkukoko.
Tykkäsin tästä enemmän kuin helmikuun boxista.
Hajuvesissä haluaisin miniatyyripulloja (kuten se lancomen est lavie). Rakastan sellaisia miniatyyripulloja.
Tästä boxista tykkäsin itse paljon. Sopivia kokeilu kokoja, olen muutenkin kokeilukokojen ja matkakokojen suurkuluttaja :) eilen kokeilin tuota ma provencen palashampoota ja oikeasti tuli niin liukkaat ja ihanan pehmeät hiukset että :) todella positiivinen yllätys. Minulla polkkatukka ja vaahtosi todella hyvin ja aika pieni määrä hiuksiin riitti pesemään puhtaaksi. :) luonnon kosmetiikka rupesi kiinnostamaan tämän boxin myötä todella paljon.
VastaaPoistaOhhh, en oo tiennykkään että tällästä boxia on olemassa!! Pakko saada, HETI!! :) haha xx carolin, Min Boudoir
VastaaPoista