29.1.2013

.804.DIY BINA BRIANCA.

Nyt mennään pikkuisen kosmetiikasta sivuraiteille, nimittäin vaatetukseen. Bongasin eilen aamulla blogeja selaillessani eräässä käsityöblogissa ihan ihmeellisen löydön: BINA BRIANCA -tunikan/wrapin. Ensin olin kuvat nähtyäni silleen, että mikä ihmeen kaapu tämä nyt on, mutta sitten menin katsomaan yhden ohjevideon ja illemmalla katsoin ne kaikki läpi ja kipitin heti sen jälkeen kangaslaatikolleni suuressa toivossa löytää jotain tähän käypää kangasta, jota olisi tarpeeksi. Ja kuinkas kävikään, kangas löytyi ja ei muuta kuin vähän mittailemaan ensin olohuoneen lattialle, sakset käteen ja naps naps ja reiät vielä oikeaan kohtaan ja valmista muutamassa minuutissa!


Kankaan kuosi ja väri ei ole ihan ominta minua enää tänä päivänä, mutta kelvannee toistaiseksi. Mun tekis mieli tehdä tämmöinen jostain ohuesta trikoosta, mustana ja tummanharmaana ainakin ja mahdollisesti värikkäänä ja vaaleanakin versiona. Ohut trikookangas Eurokankaassa (tms.) ei varmasti montaa euroa kustanna. Tämä oli aivan idioottihelppo tehdä. Mitataan lantionleveys peilin kautta nähtynä eli pelkästään edestäpäin, kerrotaan viidellä ja siinä on koko hässäkän leveys. Sopiva korkeus on kaulalta suunnilleen polviin tai vähän yli (riippuu kuinka pitkän haluaa). Mun wrapin mitaksi tuli n. 200 x 90 cm. Tarkempi ompelija tietenkin huolittelisi käsiaukkojen reiät, mutta mä en jaksanut, koska tämä kangas ei ole herkästi purkaantuvaa materiaalia eikä edes rullaannu.

Tämä "front wrap" on mun ehdoton suosikki näistä eri tyyleistä, mutta myös "poncho" ja "shrug" toimii hienosti. Esim. lentokone-vaatteena tämä on aivan omiaan, kun tähän voi kääriytyä jos on viileä, pitää pelkästään kaulahuivina tai kääräistä käsilaukkuun, ei nimittäin vie paljoa edes tilaa. Mutta meneehän tämä ihan jokapäiväisessä elämässä myös ja samasta vaatteesta saa monia eri tyylejä.

Kukaan muu vielä törmännyt tähän?

5 kommenttia:

  1. uuuuh, toihan on ihan kunkku-idea!
    piti heti katsoa kaikki opasvideot läpi :)
    Ja keksin jo heti kenelle kyseinen "huivi" lähtee ystävänpäivälahjaksi!
    Kiitos tästä vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Mulla on vähän samalla toimintaidealla DKNY:n kehuttu Cozy-neule, siinä on vaan pitkät hihat :) Se on oikeasti ollut hintansa arvoinen ostos, sillä olen jo nyt keksinyt siitä arkikäyttöön mukavat kymmenen eri tapaa taitella se. Ja materiaalin ollessa huippulaadukasta silkkiä ja kashmiria tämä neule kestää varmasti kauan <3 Yksi suosikkitaittelutyyleistäni on vähän samankaltainen kuin tämä sun "etuheitto", kangas laskeutuu siinä tosi kivasti.

    Tällaisen voisi tosin väsätä kesää ajatellen, lyhyet hihat ovat varmasti silloin paremmat :) Kiitos hurjan hyvästä vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, mun pitikin mainita tuossa postauksessa juuri tuo DKNY:n Cozy, mutta unohdin :D Mutta joo, vähän vastaavalla idealla toteutettu vaatekappale tämäkin, ehkä tosiaan kesäisempi vain :) Ja kangasvalinnalla tietenkin pystyy säätelemään vaatteen arkisuutta/juhlallisuutta.

      Poista
  3. Heip! Olen näitä ihmisiä, joka on peukalo keskellä kämmentä ompeluiden ja muutenkin vaatteiden suhteen ja teen kaiken ''vähän sinne päin''. Miten mitataan käsiaukot oikeaan kohtaan? :D
    Pidät mua varmaan tyhmänä, mutta köyhänä en haluaisi tunaroida tätäkin asiaa surkealla ja käsittämättömällä mokalla.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsiaukkojen tulisi olla suunnilleen kankaan keskellä, eli kun kangas on levitettynä lattialle, laitat sen pitkittäin kaksinkerroin, että siitä tulee kapea pitkä nauha. Sitten mittaat kummastakin päästä sen yhden lantionleveyden ja leikkaat taitospuolelta n. 10-15cm pitkän halkion. Kun avaat hässäkän, on siinä käsiaukot :) Toivottavasti selvensi.

      Poista