MEIKKAUS / KOSMETIIKKATUOTTEET
MILLÄ SIVELTIMILLÄ TEET KAUNIIT SILMÄMEIKKISI TAI MITÄ SIVELTIMIÄ VOISIT SUOSITELLA?
- Mä käytän omaan silmämeikkiini yleensä eniten sormia (silloin, kun ei tarvitse olla tarkka) ja kapeaa vaahtomuovisivellintä tarkempiin kohtiin kuten alarajauksiin. Joskus keskikokoista häivytyssivellintä ja viistopäistä pehmeää sivellintä sisänurkan vaaleaa varten. Vaahtomuovisivellin on yleensä se mikä tulee paleteissa mukana, häivytyssiveltimenä mulla on Sensailta aikoinaan saatu sivellin, joita ei ole myynnissä (ainakaan Suomessa) ja viistopäinen on EcoTools. Hyviä silmämeikkisiveltimiä löytyy myös mm. MAC:ltä, Armanilta ja Diorilta.
MITEN OLET OPPINUT MEIKKAAMAAN?
- Kokeilun ja erehdyksen kautta. Usein saatoin iltaisin koulupäivän jälkeen testailla jotain meikkijuttuja ja jos meni pieleen niin ei haitannut, koska kohta kuitenkin pesisin kasvot. Kosmetologikoulun meikkikurssit tietenkin opetti sitten huomattavasti lisää ja vaikka jo silloin olin ihan hyvä, olin koulun jälkeen paljon parempi ja myöskin opin miten meikataan toista ihmistä (se ei nimittäin ole ollenkaan samanlaista kuin oman nassun meikkaaminen).
KUINKA NUORENA ALOIT TUTKIMAAN ÄIDIN MEIKKEJÄ JA MITÄ MEIKKEJÄ MUISTAT?
- Kyllä mä jotain äidin tai isosiskon meikkejä olen kopeloinut ala-asteikäisenä, mutta lähinnä joihinkin leikkeihin, en muista että olisin säännöllisesti käyttänyt mitään niin nuorena. Muistan erityisesti yhden valkoisen kimaltelevan huulipunan, jonka taisin "lainata" mun isosiskolta (elettiin siis 90-luvun alkupäätä), se oli silloin tosi hieno :D Muistan myöskin, että äidillä oli jotain miniatyyrikokoja erilaisista hajuvesistä ja "lainasin" niitä barbi-leikkeihin :D Ne haisi ihan jäätävän kammottavilta.
MINKÄ IKÄISENÄ ALOITIT MEIKKIKOKEILUT JA MEIKKAAMISEN?
- Säännöllisemmin ryhdyin meikkaamaan seiskalla, en vielä silloin alkuun, mutta kevätkaudella jo jonkin verran. Silloin se oli toki lähinnä puuteria (Anytime tms.) ja ripsiväriä ja ehkä värillistä huulivoidetta. Vasta ysillä meikkasin hieman enemmän ja olin rohkeampi kokeilemaan eri juttuja.
ONKO MEIKKAUSTYYLISI PALJON MUUTTUNUT VUOSIEN VARRELLA JA MILLAISIA TYYLEJÄ SULLA ON MEIKISSÄ OLLUT?
- On ihan varmasti muuttunut enemmän tai vähemmän (ja toivottavasti parempaan suuntaan, hehe). Yläasteella olin melko neutraali meikkaamisen suhteen, mutta en muista kovin tarkasti miten paljon ja miten noin tyylillisesti meikkasin sen ikäisenä (olin juuri siinä vaiheessa "teiniyttä" etten halunnut, että musta otetaan valokuvia, joten niitä ei hirveästi ole siltä ajalta). Lukiossa ollessani meikkasin jo huomattavasti enemmän ja olin jo taitavampikin, luomivärit ja häivyttelyt ja nestemäiset rajaukset kuuluivat kuvioon päivittäin. Mulla oli lyhyt "musta-kausi" lukiossa, kun käytin vain mustia vaatteita, tummaa silmämeikkiä ja jopa tummahkoa huulipunaakin (kaikki teinit varmaan käy tämän vaiheen jollain tasolla läpi, mulla se oli tosi kesy). Kosmetologikoulun aikoihin aloin ottamaan enemmän värejä mukaan silmämeikkiin, tutustuin mm. Grimasiin ja hullaannuin :D Niihin aikoihin ja pitkään sen jälkeenkin tein aika värikkäitä silmämeikkejä (ei ihan Karkkipäivä-värikkäitä kuitenkaan, mutta sinnepäin) ja mulla oli aina kissaeyeliner (jota olen sporttaillut muuten sieltä yläasteelta saakka). Yhtäkkiä 2000-luvun puolivälissä muutin kissameikkityylini paljon pyöreämpään ja pehmeämpään ja vaihdoin myöskin rajaukset kynään, tätä kesti ehkä vuoden tai parin verran. Kosmetiikkamyyjänä aloittamisen myötä palasin hetkeksi takaisin värioksennusmeikkaustyyliin, mutta se oli huomattavasti hillitympää silti kuin se edellinen vastaava. Aloin kuitenkin pikkuhiljaa palautua neutraalimpaan linjaan ja tällä hetkellä mun täytyy sanoa, että mun lemppariluomivärit on harmaanruskeita ja muita luonnonsävyjä. Sporttailen edelleen kissaeyelineria, mutta ihan yhtä paljon sumuisia kynärajauksia, teen nykyisin paljon smoky-tyylisiä silmämeikkejä, harvemmin enää sitä klassista banaanivarjostustyyliä, vaikka sitäkin kyllä välillä. Jos ennen meikin paino oli väreissä, alarajauksessa ja kissamaisessa muodossa, nykyisin se on enemmänkin tummuuden säätelyssä jos noin voi sanoa :D Kuvassa (yllä) silmämeikkikuvia vuodesta 2004 vuoteen 2008, vanhemmasta uudempaan vasemmalta oikealle. Sitten aloitinkin blogin vuoden sisällä ja enemmän meikkikuvia nykyisestä meikkityylistä löytyy silmämeikki-tagin alta :)
ONKO OLLUT JOTAIN SEMMOISTA MEIKKITYYLIÄ MITÄ JÄLKEENPÄIN KAUHISTELET?
- Yläasteella rajasin alahuulen ihan järkyttävän paljon yli ja se oli mielestäni hienoa. Onneksi tajusin erheeni aika nopeasti (+ siitä tuli koulussa kommenttia eikä mun "herkkä mieleni" kestänyt muiden teinien arvostelua). Lukiossa myöskin nypin kulmakarvani aivan liian ohuiksi ja tein sen saman virheen vielä monta vuotta myöhemmin uudelleen ennenkuin tajusin, että mikä mun kasvoille oikeasti parhaiten sopii. En myöskään voi edelleenkään ymmärtää sitä ruskeiden (ja tummien) huulipunien aikakautta, joka mulla oli lukioikäisenä ja se kausi kesti monta vuotta vielä kosmetologikoulun loppupuolelle saakka. Hyi. Tänä päivänä en ikinä laittaisi sellaisia ruskeita enää huulilleni, ainakaan julkisesti. Yhdessä vaiheessa kosmiskoulun aikaan/jälkeen käytin tosi minimaalisen vähän ripsiväriä, koska tykkäsin "erotellusta" ja "luonnollisesta" jäljestä. Näytin valokuvissa siltä kuin mulla ei olisi ripsiä ollenkaan :D Kokonaista meikkityyliä en nyt muista kauhistelleeni mitenkään erityisesti, lähinnä juuri tällaisia yksittäisiä pieniä seikkoja, joita olen joskus ihmetellyt jälkeenpäin, kuten pinkki luomiväri, jota käytin yhdessä välissä todella usein eri tummuusasteissa.
MINKÄLAISIA VINKKEJÄ ANTAISIT ALOITTELEVALLE MEIKKAAJALLE (ESIM. PERUSTUOTTEET YM.)?
- Kannattaa aloittaa ns. nudemeikillä ja sitten varmuuden kasvaessa pikkuhiljaa kokeilla tummempaa. Meikkaamista voi harjoitella vaikka iltaisin ennen iltapesua, silloin ei haittaa vaikka menisi pieleen. Jos ei ikinä harjoittele, ei voikaan tulla hyväksi meikkaajaksi. Kokeilemalla löytää ne omiin kasvoihin sopivat tyylit ja kohdat mihin mitäkin kuuluu laittaa (esim. kuinka korkealle luomiväriä voi häivyttää tai mihin kohtaan juuri sinun poskilla se poskipuna kuuluu).
Hyviä perustuotteita, joilla pääsee ainakin alkuun:
~ luonnollinen ja ohut meikkipohja (värillinen kosteusvoide, BB-voide tai ohut meikkivoide) ja puuteri tai vaihtoehtoisesti meikkipuuteri (puuterin unohdin kuvasta, hups)
~ vaalea (huom! ei valkoinen) ja tummahko (esim. harmaanruskea, harmaa, luumu) luomiväri
~ rajaus (esim. geelirajaus tai pehmeä kynä) ja ripsiväri
~ poskipuna (joku neutraali pehmeä sävy)
~ huulikiilto tai kiiltopuna
~ meikinpoistoaine silmä- ja kasvomeikille! (ei myöskään kuvassa)
MITKÄ OVAT VIISI LEMPI LUOMIVÄRIÄSI?
- Clarins 09 Odyssey -paletti
- Clarins 07 Smokey Passion -paletti
- Inglot Pearl 407
- Inglot AMC Shine 31
- Sensai ES13 Mokuran
MIKÄ ON KAIKKIEN AIKOJEN LEMPPARITUOTTEESI KOSMETIIKASSA, ELI YKSI YLITSE MUIDEN?
- Kauhea kysymys :D Eihän tähän voi vastata yksiselitteisesti, kun mulla on mun lempparivoide, lempipuhdistukset, lemppariripsiväri ja huulimeikki ja ja ja... Mä jaan tämän nyt väkisin kahteen kategoriaan: meikkeihin ja ihonhoitoon. Meikeistä mun lemppari, josta en varmaan tule ikinä luopumaan, on Sensai 38 Volumising Mascara. Siinä on vain kaikki asiat kohdallaan, joita ripsivärissä arvostan ja se toimii mulla. Ihonhoidossa tuotteet joihin aina palaan on Sensai kaksoispuhdistus, eli Cleasing Oil ja Creamy Soap. Niiden avulla mun iho pysyy hyvässä kunnossa vuodenajasta riippumatta, saan helposti pois sekä silmä- että kasvomeikin yhdellä tuotteella ja vaahto ylläpitää ihon kirkkautta ja kuulautta kevyesti kuorivalla vaikutuksellaan.
KUINKA MONTA TUOKSUA OMISTAT?
- Tällä hetkellä 22 täysikokoista + miljoona tuoksunäytettä ja miniatyyrikokoa. Osa täysikokoisista on kylläkin menossa jakoon (saatuja, en tykkää).
MIKÄ ON ALL TIME FAVOURITE MEIKKIVOITEESI JA HUULIPUNASI JA MISSÄ VÄRISSÄ?
- Meikkivoiteista viime aikainen suuri suosikki on ollut Chanel Vitalumiere Aqua sävyssä B20 (mutta olen harkinnut B10:ä myöhempään talveen). En ole vielä aivan satavarma onko tämä syrjäyttänyt aikaisemmat suosikit, mutta aika samalla viivalla mennään kyllä, ellei jo viivan ylikin. Huulipunista mun suosikki on edelleen Sensai The Lipstick, koska se nyt vaan on niin hyvä. Lempisävy on ehkäpä 05, kullalla sävytetty pinkki.
---
KYNNET
MITKÄ OVAT VIISI LEMPI KYNSILAKKAASI?
- Essie Demure Vixen
- Essie Mint Candy Apple
- Essie Haute as Hello
- Color Club Love 'em Leave 'em
- NOX Twilight Citrus
KUINKA PALJON SULLA ON KYNSILAKKOJA?
- Suunnilleen 240 kpl, vähän yli. Joitakin dupeja huomasin, kun tein invistä ja muutamia löysin, jotka voisin heivata pois muuten vaan, mutta en ole saanut aikaiseksi.
KUINKA USEIN VAIHDAT LAKKAUSTA KYNSISSÄSI?
- Keskimäärin 1-2 kertaa viikossa, riippuu vähän miten jaksan laittaa :) Joskus vaan otan lakat pois (parhaimmillaan teen senkin töissä tauolla) ja huitelen ilman lakkoja (tai pelkällä Nail Envyllä) viikon tai parikin, kun aina ei vaan jaksa.
---
BLOGIIN LIITTYVÄT
KUINKA USEIN SAAT ILMAISIA MEIKKEJÄ/MUITA TUOTTEITA YRITYKSILTÄ?
- Vähän riippuu. Kyselyitä tulee enemmän kuin otan tuotteita vastaan. Joskus kerran kuussa, joskus 4 kertaa kuussa, se vaihtelee, joskus saattaa tulla enemmänkin ja usein tulee isompi goodiebag kerralla. Saan kuitenkin paljon enemmän (ja useammin) tuotteita työn kautta kuin blogin kautta ja koska töistä tulee tuotteita jo valmiiksi niin paljon, en juuri sen takia välttämättä ota vastaan jotain blogin kautta tarjottuja tuotteita. Olen muutenkin enemmän selektiiviseen kosmetiikkaan päin kallellaan ja blogin kautta tulevat on yleensä semi-sarjoja tai luonnonkosmetiikkaa tms, joista kumpikaan ei mua niin hurjan paljoa kiinnosta.
TYKKÄÄTKÖ BILETTÄÄ, ELI KÄYTKÖ BAAREISSA TAI ESIM. BLOGITAPAHTUMISSA KUINKA USEIN? SAATKO YLIPÄÄNSÄ KUTSUJA BLOGITAPAHTUMIIN?
- Biletän ehkä muutamia kertoja vuodessa, syksyisin tuntuu olevan vähän enemmän menoa kuin muina vuodenaikoina. Kosmetiikkabloggaajille ei juurikaan ole mitään bilehenkisiä blogitapahtumia, mutta joitakin merkkikohtaisia tutustumis/lanseeraustapahtumia järjestetään silloin tällöin (nykyisin huomattavasti enemmän kuin vaikkapa pari vuotta sitten) ja saan kyllä moniin sellaisiin kutsuja, mutta harvoin pääsen niihin paikanpäälle, koska ne ei yleensä oikein osu yksiin mun työvuorojen kanssa. En tajua miten kukaan muu kuin opiskelija tai 30h/vk-työntekijä pääsee mihinkään mikä alkaa 10:30 tai vaikka 14:00. Ihme aikoihin monet noita järjestää :/
TUNNISTETAANKO SUA KADULLA TAI TYÖPAIKALLA USEIN? MILTÄ SE TUNTUU, ONKO SE ÄRSYTTÄVÄÄ VAI KIVAA?
- Jos tunnistetaan niin ei ainakaan kukaan lukija ole tullut mitään sanomaan :D Muutamat muut kosmetiikkabloggaajat ovat kyllä bonganneet mut (tai mä heidät) ja uskaltautuneet esittäytymään ja ollaan tietty nykyään tuttuja jo miiteistäkin :) Mun mielestä se on ihan kivaa, että tullaan sanomaan jotain, jos tunnistetaan. Olen kyllä joskus töissä epäillyt jonkun tunnistaneen mut, mutta eivät ole sanoneet mitään :)
OLETKO AJATELLUT, ETTÄ VOISIT ESITELLÄ ITSEÄSI HIUKAN ENEMMÄN VASTAISUUDESSA? (KOKO KASVOKUVIA MEIKEISTÄ JNE.)
- Olen ajatellut ja välillä mua ärsyttää, etten "voi" ottaa koko kasvokuvia meikeistä, mutta mä en kuitenkaan halua olla tunnettu kasvo nettimaailmassa. En myöskään tahdo, että mut olisi liian helppo tunnistaa esim. töissä, shoppaillessa tai vaikka jossain yökerhossa örveltämässä :D Haluan siis ylläpitää jotain yksityisyyden illuusiota sillä, että en näytä koko kasvojani blogin yhteydessä.
MIKÄ ON OLLUT HAASTAVINTA BLOGGAAMISESSA?
- Pysyä "aikataulussa", eli postata tuotteista suhteellisen nopeasti sen jälkeen, kun on ottanut tuotteen käyttöön. Tässä kuitenkin epäonnistun säännöllisesti. En vain jaksa kirjoittaa heti ja jos en kirjoita heti, unohdan, että siitä piti kirjoittaa ja sitten se vaan venyy ja venyy ja venyy. Mutta kyllä ne sieltä joskus tulee ulos :) Mulla on myös paha tapa ottaa hirveä läjä tuotekuvia, muokata ne kuntoon ja unohtaa ne sitten kansioon ja tekstit ja arvostelut tuotteista saattaa jäädä kirjoittamatta hyvinkin pitkäksi aikaa, vaikka kaikki muut olisi valmiina. Saattaisitte yllättyä jos paljastaisin kuinka paljon aiheita mulla olisi jemmassa odottamassa :D








hyviä vastauksia ja antoi muutamia ideoita meikkaukseen.
VastaaPoistaKiva kuulla :)
PoistaOlen koukuttunut Sensain ihonpuhdistukseen ja silmänympärysvoiteeseen. Hieman vaan hirvittää se hinta mikä noihin menee kertarykäyksellä :D Kauan sinulla on kestänyt nuo tuotteet?
VastaaPoistaSensain puhdistusöljy kestää ehkä 4-6 kuukautta, mutta vaahtopuhdistus jopa melkein vuoden :) Silmänympärysvoide mulla kestää aktiivikäytössä noin puoli vuotta (mutta koska käytän sitä ennemminkin silloin tällöin, se kestää yleensä moninkertaisesti tuon ajan).
PoistaOon miettinyt ihan samaa Lancomen ihonhoidosta. Ehkä maailmasta sitten löytyy ihmisiä joille nuo tuotteet sopii! Tai sitten jotkut ovat sitä mieltä että ei se toimi ellei se satu! :D
VastaaPoistaVinkkinä muille, omat herkät silmät tykkää Lumenen vedenkestävän silmämeikin poistoaineesta. Käytän Maybellinen vedenkestävää falsies-ripsaria joka ei tykkää lähteä oikein millään. Ainoa kokeilemistani putsareista mikä on toiminut siihen! Noita sun suosittelemia en ole kokeillut, ehkä pitäisi.
Joo ei toi Lancômen ihonhoito ole kyllä koskaan mua vakuuttanut, vaikka käytin paljon eri tuotteita sarjalta. Lopulta vain luovutin, heitin loput Lancômet menemään ja vaihdoin sarjaa. Kaikki iho-ongelmat suunnilleen katosi sen jälkeen, kun siirryin Sensain tuotteisiin.
PoistaNoi kaksi sinistä silmämeikinpoistoainetta on tarkoitettu vesiliukoisen meikin poistoon, ei vedenkestävän :) Ainoastaan sillä violetilla purkilla saattais vedenkestäväkin lähteä :)
Itselle Lancomen tuotteet (voiteet) sopii hyvin ja tykkään. Biothermin voiteista sitä vastoin on huonompia kokemuksia, toki riippuu ihan tuotteesta.
VastaaPoistaLancômeen petyttyäni en ole uskaltanut kokeilla juuri muitakaan L'Orealin sarjoja :/
PoistaVoi Lyyli, miten jälkeenjääneen onnelliselta koira voikaan näyttää :D
VastaaPoista:D
PoistaKiitos.
VastaaPoistaSensain tuotteet ovat kyllä riittoisia, mikä kompensoi hintaa.
Kannattaa kyttäillä tarjouksia ja poistopöytiä:)
Itsellä käytössä Silkin kaksoispuhdistus, seerumi, Emulsion (super moist) ja Soothing Cream. Vaikka couperosaan suositellaan hajusteettomia perusvoiteita, blondina pähkäilin ettei mikään rasva verisuoniin asti imeydy? Ja kun iho ei muuten ärtsyile, näillä mennään. Olen vain opetellut pakkeloimaan ennen lenkkiäkin, suojaa sitten auringolta ja viimalta.
Juu ja aina jos jostain saa jonkun tarjoussetelin niin kannattaa hyödyntää :)
PoistaEi, mikään kosmetiikkatuote ei tosiaankaan imeydy verenkiertoon (poikkeuksena eteeriset öljyt). Jos hajusteet tuotteissa ei sua häiritse niin anna palaa vaan :) Meikkivoide on tosiaan melkeinpä parhaimpia suojaavia tuotteita, kun on couperosaa, kannattaa siis pakkeloida vapaapäivinäkin jos ulos uskaltautuu :)
Pakko sanoa tuosta Estee Lauderin Double Wear Lightistä oma mielipiteeni sille joka kysyi peittävää, mutta kevyttä meikkivoidetta. Mun mielestä se ei ole kovinkaan peittävä ja sitä ei voi laittaa kuin yhden kerroksen, koska se ei kestä kerrostamista paljoa yhtään (kuten ei se paksumpikaan versio). Se paksumpi versio taas on tosi peittävä. Kummatkin on vedenkestäviä, minkä vuoksi ainakaan mulla ei tule siitä Lightistakaan mitään super kevyttä tunnetta kasvoille. Pitkäkestoisia ne on kyllä molemmat.
VastaaPoistaOllakseen niin ohut kuin Double Wear Light on, niin se on yllättävän peittävä, mutta tosiaan se ei kestä kerrostamista, olen huomannut saman :( Paksumpi vielä vähemmän.
Poista