20.5.2013

.866.MOROCCANOIL.


Moroccanoil tuntuu olevan sellainen hiustuotesarja, joka on kiirinyt kaikkien huulille.. tai siis hiuksiin tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Enkä kyllä ihmettele. Siinä on erinomainen brändäys ja tuotteet on oikeasti hyviä, joten miksikäs ei. Kuulemma Madonnakin käyttää Moroccanoilia. Ei kai se silloin kauhean huonoa voi olla?


Kaikki lähti tietenkin liikkeelle Moroccanoil hoitoöljystä, joka onkin sarjan tunnetuin tuote. Sain tuotteen blogin kautta testiin joskus viime syksynä. Innolla otin tuotteen heti kokeiluun ja edelleen samalla pullolla porskutellaan menemään, riittoisaa siis kyllä.


Moroccanoil hoitoöljy on pakattu kierrekorkilliseen lasipulloon, mutta mukana on pumppu (kiitos), jonka voi ruuvata avaamisen jälkeen kierrekorkin tilalle. Pumppu on erinomainen tuotteen annostelua ajatellen. Mun tämänhetkiseen pitkähköön polkkamittaiseen tukkaan riittää yksi pumppaus öljyä ihan mukavasti eikä se vielä tee sellaista lähmäefektiä.

Olenko huomannut jotain eroa hiuksissa, kun olen käyttänyt tätä? Ehkä hieman. Ensinnäkin hiukset kuivuu nopeammin. Latvat on ehkä hapsuttomammat ja hiukset tuntuu todella pehmeiltä. Pahin pörröisyys on myöskin poissa hiusten pinnasta. Kerran lätkäisin moroccanoilia vahingossa hieman liikaa kuivaan ponnaritukkaan ja hiukset oli hetken aikaa vähän lähmäisen näköiset, mutta en sitten enää siinä vaiheessa ehtinyt tekemään mitään muutoksia vaan lähdin töihin ajatuksena korjata lähmäponnari jonkinlaiseksi sykkyräksi kun pääsen perille. Noh, töihin päästyäni huomasin, että eipäs tarvitsekaan. Ponnari olikin ihan ilmavan ja pehmeän näköinen ja tuntuinen, kaikki öljyisyys ja lähmäisyys oli poissa! Olin vähän että wow.

Ja olen muuten aivan rakastunut Moroccanoilin tuoksuun! Se on melkeinpä yksi parhaimmista asioista koko tuotteessa! En oikein osaa edes kuvailla tuoksua, se on vaan aivan ihana, believe me :D Tietenkin tuoksut on makuasioita, mutta en varmastikaan ole yksin tämän mielipiteeni kanssa.


Öljyä käytetään tosiaankin pyyhekuiviin hiuksiin pieni määrä (mulla tosiaankin se yksi pumppaus riittää) ja levitetään puolivälistä latvaan saakka. Itse olen antanut hiusten vain kuivua vapaasti, koska yritän vähentää lämpökäsittelyjä ja öljyn kanssa tukka itseasiassa kuivuu nopeammin kuin ilman tuotetta. Pidennyshiuksiinkin Moroccanoilia saa käyttää ja se pehmittää ja siloittaa hiuksia ja pidentää niiden käyttöikää.


INCI näyttää tältä. Silikonia ja arganöljyä siis pääasiassa, eli ei ihmekään että silottaa.


Tässä vielä tuotelupaukset.

PS. tästä öljystä on muuten tullut myyntiin myös Light-versio ohuemmalle ja hennommalle hiustyypille. Periaatteessa se varmaan olis enemmän mun tuote, vaikka olen tykännyt tästä originaalistakin paljon.

---


Sain blogin kautta kokeiluun myös Moroccanoilin Kosteuttavan Muotoiluvoiteen, jota olen käyttänyt jo talvesta saakka. Tuotteesta sanotaan, että se on kosteuttava ja hoitava ja poistaa hiusten pörröisyyttä ja sähköisyyttä. Erityisen ihanteellinen kuiville ja/tai karheille hiuksille. Tuote antaa hiuksille kevyen pidon ja sopii föönauksen alle.

1-2 pumpun painallusta (hiusten pituudesta ja runsaudesta riippuen) levitetään kosteaan tukkaan ja föönataan kuivaksi tai annetaan kuivua itsekseen. Tätä voi käyttää myös kuivaan tukkaan lähinnä pituuksiin ja latvoihin raikastamaan edellisen päivän kampausta tai siloittaakseen hiusten pintaa.

Mä olen käyttänyt tätä vain kosteisiin hiuksiin heti pesun jälkeen. Olen ottanut yhden pumppauksen (tai vähän vajaan jopa) ja lisännyt siihen yhden pumppauksen Moroccanoil hoitoöljyä, sekoittanut ne kämmenissä yhteen ja sukinut sitten hiusten pituuksiin ja latvoihin. Tämä on toiminut mun hiuksissa erinomaisesti. Hiuksista tulee todella pehmeät, mutta kuitenkin hallittavat. Ne ei ole näiden tuotteiden käytön aikana kertaakaan kärsineet sähköisyydestä ja luonnontaipuisan hiuksen luonnollinen pörröisyyskin on ollut suhteellisen hyvin kurissa.

Olen kokeillut myös muotoiluvoidetta yksinään ja hyvin toimii niinkin. Olen kuitenkin tykännyt enemmän tuosta kombinaatiosta jostain syystä. Muotoiluvoiteessa on hieman erilainen tuoksu öljyyn verrattuna, mutta samaa tuoksuperhettä ne silti on, vaikkakaan ei identtiset. Jotkut ovat moittineet muotoiluvoiteen tuoksua miehekkääksi, mutta mä en mitenkäänpäin saa siitä miehekästä, vaikka oikein yrittäisin :D


Moroccanoil Muotoiluvoide on tosiaankin erittäin kevyen pidon antava tuote, eikä missään tapauksessa ole mikään vahatyyppinen tönkkövoide. Mielestäni tämä sopii erinomaisesti juuri silloin, kun haluaa pitää hiukset auki ja haluaisi ettei ne aivan lentele miten sattuu, siihen tämä antaa tarpeeksi pitoa ja rakennetta ilman, että hiukset tuntuu siltä kuin niissä olisi jotain ainetta.

Mä ainakin vähän hurahdin näihin Moroccanoil -tuotteisiin ja tekisi mieli kokeilla shampoota ja hoitoainettakin (niitä kosteuttavia lähinnä) ja kosteuttavaa hiusnaamiotakin ja ja ja...

Moroccanoil-tuotteita saa mm. Helsingin Stockmannilta ja kampaamoista. Moroccanoilia maahantuo IdHAIR, jolla on valikoimassaan läjä muitakin mielenkiintoisia merkkejä, kuten Davines, Kevin Murphy, SexyHair ja L'anza.

16.5.2013

.865.NIKE FREE.


Enpä olisi uskonut, että mä kirjoitan Sensaistiin lenkkareista ja juoksemisesta, mutta niin mä nyt kuitenkin aion tehdä :D Ensinnäkin, mä en todellakaan ole mikään aktiivinen liikunnan harrastaja. Salilla olen käynyt viimeksi vuonna 2006, sitä kesti ihan jopa 2-3 kuukautta ennenkuin lopetin sen takia, että koiranpentu (Kerttu) tuli taloon ja kaikki liikenevä aika töiden ulkopuolella meni koiran jatkuvaan ulkoiluttamiseen eli sisäsiistiksi opettamiseen enkä luonnollisestikaan jatkanut salilla käyntiä sen jälkeen, kun Kerttu oli sisäsiisti, krhm. Ohjatuilla ryhmätunneilla en ole ikinä viihtynyt, mä olen se tyyppi, joka menee aina väärään suuntaan ja joka ei tajua askeleita tai ei ainakaan osaa yhdistää askeleisiin mitään käsiliikkeitä. Sitten ajattelin, että uiminen voisi olla kiva harrastus, kävin kerran. Pari vuotta sitten ostin XBOXiin Kinectin ja liikuntapelin, jossa on useita eri tyyppisiä jumppaohjelmia nyrkkeilystä thai-chihin ja perinteisempää jumppaa siellä välissä. Sitä jaksoin yllättävän pitkään, mutta sitten tuli flunssa ja se jäi sitten kanssa enkä ole saanut itsestäni irti, että olisin aloittanut uudestaan. Siksi onkin erikoisen kummallista, että mä innostuin viime syksynä juoksemisesta!


Ajatus juoksemisesta on virinnyt mulla päässä jo vuosi sitten ja sulattelin ajatusta koko viime kevään ja kesän. Etsin netistä tietoa erilaisista juoksulenkkareista ja päätinkin jo mitkä haluaisin ostaa jos ne vaan olisivat mulle sopivat. Ne oli kuitenkin niin kalliit, että se hidasti prosessia huomattavasti ja laski intoa hetkellisesti. En kuitenkaan voinut aloittaa juoksemista ilman kenkiä ja mulla ei todellakaan ollut ainoitakaan lenkkareiksi tituleerattavia jalkineita (Converset tai ballerinat ei kuitenkaan ihan käy), joilla olisi mukava juosta. Homma siis siirtyi koko ajan pidemmälle ja pidemmälle, kun tuli niin monia muita rahareikiä kesällä ja lomarahatkin meni ulkomaanmatkaan aika tehokkaasti.


No sitten satuin viime elokuussa selaamaan Stockmannin kantiskuvastoa ja kappas kehveliä! Just ne lenkkarit, jotka mä olin päättänyt ostaa, oli kantiksessa 85€ (normi tais olla yli satasen?)! Palkkakin oli juuri sopivasti rapsahtanut tilille, joten ei muuta kuin Stockalle ja lenkkareita sovittelemaan. Nämä pinkit yksilöt tietty sitten lähti mun mukaan ja pääsivät ensimmäiseen ulkoiluunsa jo parin päivän sisällä. Sitä ennen kävin myöskin H&M:ssä hankkimassa juoksutrikoot, urheiluliivit ja topin. Ajattelin, että voin myöhemmin hankkia näitä vehkeitä enemmänkin jos oikein innostun. Noh, toistaiseksi olen pärjännyt tällä yhdellä setillä oikein hyvin, mutta kesäksi kylläkin olen harkinnut capri-pituisia pöksyjä ja ehkä joku uusi toppikin jos oikein innostun.


Nike Free -lenkkarit on muuten ihan mielettömän kevyet, ne ei tunnu jalassa juuri miltään. Niissä on juuri sopivasti tukea jalkapohjan kaarelle ja ne tuntuu joustavilta juostessa. Sitäpaitsi ne on ihanan pirteät muuten mustassa lenkkivaate-kostyymissä :D

Aloitin siis juoksemisen silloin viime vuoden elokuussa ja jatkoin sitä ihan hyvän aikaakin, kunnes tuli liian kylmä juoksemiseen trikoissa ja hupparissa ja tuli liukastakin ja ei ollut varaa mennä ostamaan talvikelille sopivia lenkkareita tai muitakaan talvivarusteita ja mietin siinä vaiheessa, että kannattaako mun niin harrastuksen alkuvaiheessa investoida useita satasia "lisä"välineisiin, koska aikaisempi urheiluhistoria viittasi siihen, että homma kaatuu ennenkuin on kunnolla alkanutkaan. Tästä(kin) syystä koko homma siis jäi talveksi unholaan, kunnes helmi-maaliskuussa alkoi pikkuhiljaa tehdä mieli taas juoksemaan, mutta edelleenkään ei ollut tarpeeksi lämpimiä varusteita enkä edelleenkään "uskaltanut" ostaa. Mutta nyt viime viikonloppuna yhtäkkiä vaan päätin, että pirulainen, nyt mä alotan taas! Nyt tai ei koskaan!


Oon nyt käynyt kolme kerta juoksemassa ja todella toivon, että intoa tähän hommaan riittää nyt ainakin niin kauan kuin kelit juoksemista suosii (eli myöhäiseen syksyyn saakka toivottavasti) ja jos intoa riittää siitäkin eteenpäin, sitten tosiaan hankin ne talvivehkeet ja juoksen läpi talvenkin. Mutta ehkä se on vielä vähän liian kunnianhimoista :D Tällä hetkellä tilanne on se, että en todellakaan jaksa juosta koko lenkkimatkaa, olenhan vasta aloittanut. Juoksen muutaman minuutin, kunnes meinaan kuolla ja sitten kävelen vähän aikaa ja sitten taas juoksen ja taas kävelen. Mun pyhä tavoite olisi pystyä juoksemaan koko tuo neljän kilometrin lenkki yhtäjaksoisesti ja sen jälkeen tietenkin pidentää lenkkiä. Toistaiseksi toi kilometrimäärä tuntuu kuitenkin riittävän. Katsotaan miten ämmän käy, mutta kyllä mua aika paljon hävettää jos taas jätän tämän homman kesken, kun olisi ihania valoisia ja linnunlauluisia aamuja koko kesä käytettävänä.

Muita hurahtaneita?

15.5.2013

.864.RIMMEL KATE.


Sain blogin kautta pari kappaletta Rimmel Kate -huulipunia, toinen taisi tulla Livboxissa. En alkuun ollut erityisen innoissani, mutta sitten luin muutamankin ylistävän blogipostauksen ja päätin kuitenkin kokeilla. Sain yllättyä positiivisesti!


Sain tosiaan kaksi eri sävyä, tummempi punainen on 01 ja pinkimpi on 06.


Rimme Kate 01 -huulipuna näyttää tältä. Paritin sen MAC Lip Pencil Brick -huultenrajauskynän kanssa. Kate 01 on tummahko punainen, joka on aavistuksen murrettu ja se taas tarkoittaa sitä, että hampaat näyttää tosi valkoisilta!


Rimmel Kate 06 -huulipuna taas näyttää tältä. Kutonen on selkeästi pinkki, mutta ei kuitenkaan liian karkki, vaan oikeastaan aika kiva. Käytin huultenrajauksena ensin pohjalle Maybelline 132-kynää ja ihan aavistuksen MAC Brick-kynää siihen päälle.

Rimmel Kate -huulipunat tuntuu olevan erittäin hyviä pigmentiltään, hoitavan tuntuisia koostumukseltaan, helppoja levittää ja ne tuntuu huulilla todella hyvältä. Sanoisin, että erinomainen hinta-laatu-suhde. Tosin en tiedä mitä nämä maksaa, mutta ei ne varmaan ainakaan kymppiä enempää kustanna, jos Rimmelin hinnoista mitään osaan arvioida.

7.5.2013

.863.TBS BLUSH 03 FLUSHED.

Sain jonkun aikaa sitten The Body Shopilta pari tuotetta blogin kautta testiin, joista toisen esittelinkin jo tässä postauksessa. Tällä kertaa käydään läpi tämä toinen tuote ja tehdään pientä vertailua muihin poskipuniin.


Kyse on siis The Body Shopin poskipunasta sävyssä 03 Flushed. Rasia on yksinkertainen, siinä ei ole mitään ylimääräistä ja poskipuna menee pieneenkin tilaan. Napsautettava kansi tuntuu tukevalta ja pysyy hyvin kiinni, ei ole silti vaikea saada auki. Pakkauksesta siis pointsit kotiin, vaikkakaan kovin arvokkaan näköinen tuo ei ole, mutta ei se liian heppoiseltakaan tunnu.

Sävy on tuollainen kullalla taitettu persikanpinkki, jota voisi äkkivilkaisulla verrata kulttimaineen omaavaan Narsin Orgasmiin. Sävy on hyvä ja uskoisin tämän sopivan monille ihonsävyille. Pigmenttiäkin riittää kiitettävästi, ei ole koskaan tarvinnut väriä hangata siveltimeen, vaan pieni töppäisy riittää oikein hyvin.


The Body Shop Blush 03 Flushed poskilla.


Kaivoin meikkilaatikosta kaikki samanhenkiset poskipunat ja ryhdyin tekemään vertailua näiden välillä. Vertailuun pääsivät Nars Orgasm, Kicks Must-have, MNY 301, TBS 03 Flushed ja Benefit Coralista. Jo tästä kuvasta voi tehdä tiettyjä päätelmiä sävyjen samankaltaisuuksista ja eroista, mutta swatchit paljastavat totuuden vieläkin paremmin.


1. MNY 301
2. Benefit Coralista
3. Kicks Must-have
4. TBS 03 Flushed
5. Nars Orgasm

Kuten kuvasta näkyy, on TBS 03 Flushed huomattavasti pinkimpi kuin muut vertailussa olleet poskipunat. Siinä on myöskin vähiten valoaheijastavia partikkeleita, joten lopputulos muihin verrattuna on paljon mattaisempi.

MNY 301 ja Benefit Coralista ovat tämän joukon oransseimmat ja ne on selvästi keskenään eniten samanlaisia. Hieman yllättävästi Kicksin Must-have on selvästi eniten Narsin Orgasmin kaltainen sävyltään ja koostumukseltaan. Voisikin sanoa, että Kicksin Must-have on "köyhän naisen Orgasm" ;D

Tämän swatchin perusteella TBS 03 Flushed eroaa Nars Orgasmista itseasiassa aika paljon, vaikka pikavilkaisulla se alkuun vaikuttikin melko lupaavasti sen tyyliseltä.


Vierekkäin aseteltuna myös huomaa, että Nars Orgasmissa on huomattavasti enemmän shimmeriä ja persikkaisuutta, kun taas TBS 03 Flushed on kylmempi ja mattaisempi, ehkä jopa hieman tummempi.

The Body Shopin poskipuna on kuitenkin erinomainen, vaikka ei Orgasmin kopio ollutkaan. Pigmenttiä riittää ja tuote häivyttyy iholle kauniisti eikä tee suurta lovea lompakkoon.

INCI: Talc (Absorbent/Bulking Agent), Mica (Opacifier), Nylon-12 (Absorbent/Bulking Agent), Zea Mays Starch (Absorbent/Chelating Agent), Barium Sulfate (Opacifier), Silica (Absorbent), Neopentyl Glycol Diheptanoate (Skin Conditioning Agent - Emollient), Lauryl Methacrylate/Glycol Dimethacrylate Crosspolymer (Film Former), Magnesium Myristate (Opacifier), Squalane (Hair & Skin Conditioning Agent), Soybean Glycerides (Skin Conditioning Agent - Emollient), Sclerocarya Birrea Seed Oil (Skin Conditioning Agent), Pentylene Glycol (Solvent), Tocopheryl Acetate (Antioxidant), Butyrospermum Parkii Unsaponifiables (Skin Conditioning Agent), Polyglyceryl-3 Diisostearate (Skin Conditioning Agent/Emollient), Benzyl PCA (Humectant), Lauroyl Lysine (Skin Conditioning Agent), Tocopherol (Antioxidant), Tin Oxide (Opacifier). [+/- CI 77891 (Colour), CI 77491 (Colour), CI 15850 (Colour), CI 77007 (Colour), CI 77492 (Colour), CI 77499 (Colour), CI 19140 (Colour), CI 77742 (Colour)].

6.5.2013

.862.TBS NUTRIGANICS SOFTENING CLEANSING GEL.

Sain tuossa jonkun aikaa sitten blogin kautta kokeiltavaksi pari The Body Shopin tuotetta, joista tämän puhdistustuotteen esittelen nyt ensin.

The Body Shop Nutriganics Softening Cleansing Gel on gel-to-oil -koostumuksella varustettu meikinpuhdistaja, eli kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen vaiheeseen erinomaisesti sopiva tuote. Tuote on tuubista ulos pursottaessa paksua vaaleaa geeliä, joka sitten iholle hierottaessa lämmetessään muuttuu öljyksi ja tuote irroittaa meikin todella tehokkaasti, mutta tuntuu silti hellävaraiselta. Iho ei tunnu yhtään kuivalta tai kiristävältä pesun jälkeen. Mä olen käyttänyt tätä vain iltaisin meikinpoistoon ja käytän vaahtopuhdistusta iholle vielä tämän jälkeen.


Itse haluan tällaisen tuotteen sopivan myös silmämeikin poistamiseen, koska olen täysin kyllästynyt erillisiin silmämeikinpoistoaineisiin. Tämä kyllä poistaa silmämeikin tehokkaasti, mutta jostain syystä mulla on pesun jälkeen aina silmät tuntunut hetken aikaa kummallisilta. Ei siltä, että niitä varsinaisesti kirvelisi, mutta vähän sinne päin kuitenkin ja silmät valuu vettä pienen hetken. Tästä säikähtäneenä jatkoin käyttämistä niin, että poistin ensin suurimman osan silmämeikistä erillisellä silmämeikinpoistoaineella ja sitten vasta lätkäisin tämän geelin kasvoille ja silmille ja silloin vastaavaa "kirvelyä" tai silmien vuotamista ei esiintynyt yhtä paljon ja usein ei ollenkaan. Olenkin miettinyt, että johtuisiko se jotenkin ripsivärin liukenemisesta silmiin tms, koska olen viime aikoina käyttänyt vain tavallisia liukenevia ripsivärejä sen tutun 38-ripsarin sijasta.

Jos tuota silmien epämukavaa tunnetta ei olisi, tämä olisi suhteellisen täydellinen tuote kaksoispuhdistuksen ensimmäiseen vaiheeseen, mutta en tämän kokemuksen perusteella ostaisi tuotetta itse. Käytän tuotteen loppuun kyllä ihan mielelläni.

INCI: Caprylic/Capric Triglyceride (Emollient), Simmondsia Chinensis Seed Oil (Hair & Skin Conditioning Agent), Aqua (Solvent/Diluent), Glycerin (Humectant), Sucrose Laurate (Skin-Conditioning Agent), Sucrose Palmitate (Skin-Conditioning Agent), Orbignya Oleifera Seed Oil (Emollient), Benzyl Alcohol (Preservative), Salicylic Acid (Preservative/Hair Conditioner), Limonene (Fragrance Ingredient), Aloe Barbadensis Leaf Juice (Skin Conditioning Agent), Citral (Fragrance Ingredient), Linalool (Fragrance Ingredient), Pelargonium Graveolens Flower Oil (Fragrance Ingredient), Citronellol (Fragrance Ingredient), Arginine (Skin Conditioning Agent), Buddleja Davidii Extract (Skin-Conditioning Agent), Thymus Vulgaris Extract (Natural Additive), Malva Sylvestris Flower Extract (Natural Additive), Foeniculum Vulgare Oil (Fragrance/Essential Oil), Citrus Nobilis Peel Oil (Fragrance Ingredient), Vanilla Planifolia Fruit Extract (Natural Additive), Litsea Cubeba Fruit Oil (Fragrant Essential Oil), Citrus Aurantium Dulcis Peel Oil (Fragrance Component), Sodium Benzoate (Preservative), Thymus Vulgaris Oil (Fragrance/Essential Oil), Potassium Sorbate (Preservative), Rosa Damascena Flower Oil (Fragrance Ingredient).